Ja kuten alemmasta kuvasta vähän näkyykin, Kaira tosiaan steriloitiin loppusyksystä, poistettiin sekä kohtu että munasarjat. Se meni ihan mallikkaasti ja Kairan toipuminenkin ongelmitta. Ensimmäisen illan se oli surkeampi kuin koskaan, selvästi kipeä, mutta jo seuraavana päivänä reippaampi. Lääkärissä varoittelivat lähinnä helposta lihoamisesta moisen operaation jälkeen ja meinasivat, että Kaira on pikkasen pyöreä.. :D Samaa olin uumoillut itsekin, ja se on ehkä hieman siitä sorjistunut ruokavalion vaihdoksella ja talven tultua. Kaira ei kuitenkaan missään vaiheessa ole ollut hirveä syömään, nirsoillut aina ja se syö vasta sitten kun on nälkä ja harvoin kaikkea tarjolla olevaa ruokaa kerralla.
Semmosen riskin otin tämän multiallergikon kohdalla, että siirsin sen kuivaruualle, lukullus-koirannappulalle, vaikka sillä on pölypunkkiallergiaakin. Ja ihme ja kumma, se on paremmassa kunnossa kuin vielä missään vaiheessa. Silmät ei vuoda enää niin kuin runsaasti lihaa syötettäessä oli, kutinaa on vain nimeksi ettei juuri enempää kuin terveellä koiralla. Korvat likaantuu edelleen niin, että on säännöllisesti putsattava, vasen oikeaa enemmän. Niin se on ollut koko ajan parista eri lääkekuurista huolimatta. Kaira on myös reipas ja ulosteen määrä ei ole mikään mahdoton. Tuo lukullus on kuitenkin proteeini- ja lihapitoisuudeltaan ja imeytyvyydeltään aika hyvä. Saa se toki välillä muutakin, pakkases on edelleen vähän lihaa ja luut haetaan paikalliselta barffi-kauppiaalta. Mutta näin vähällä jos jatkossa päästään ruokinnan ja terveyspuolen suhteen niin en voi olla kuin tyytyväinen.
Ja vielä vähän luonteesta. Nyttemmin, tässä iässään ja steriloinnin jälkeen, on Kairan luonnekin muovautunut, eikä pelkästään hyvään suuntaan. Nimittäin jo helpottanut yleinen epävarmuus on pikkasen pahentunut ja näin ollen myös suhtautuminen toisiin koiriin nurjistunut. Kaira koittaa säännöllisesti astua siskoni poikakoiraa ja se haluaisi joko leikkiä tai tapella jokaikisen koiran kans minkä näkee, tapauksesta riippuen. Ja minä kun oon kuullut steriloinnin tasaavan luonnetta.. Nyt se on aikalailla päivästä vaan kiinni millä päällä tuo mahtaa olla. Toisinaan se on kaikkein kuuliaisin pieni pusupulla ja välillä demonin sukua.
Jollakin Kairan itsevarmuutta pitäisi saada nousemaan, että joskus tuosta neutralisoituisi niin toisiin koiriin kuin ihmisiin ja outoihin asioihin suhtautumisen suhteen. Onneksi sen voi sanoa palautuvan nopeaa, vaikka jotain jännittävää uutta kohtaakin. Näitä uikutuksen säestämiä luimisteluja on tänä talvena aiheuttaneet sähköpyörätuoli, ojaan ajettu auto ja tielle osunut lumiukko.. Kun itse menee edeltä esim. taputtelemaan tuota lumiukkoa, tulee Kairakin perästä, eikä sittemmin välitä kohteesta mitään. Jotakin hyvää.

Onnittelut kaksivuotiaalle Kairalle! (: Onpa hienoa, että neiti vaikuttaa voivan hyvin.
VastaaPoistaAkitoilla näyttää nämä erikoiset nukkuma-asennot olevan enemmän kuin yleisiä, heh! (;
Kaira kiittää. Nämä kyllä tekee kaiken tyylillä, kun nukkumisenkin. Paitsi Kaira on kova kuorsaamaan... :D
PoistaOnnittelut jälkikäteen Kairan merkkipäivästä! Mitsu täyttä piakkoin 3 vuotta ja todella, kyllä aika rientää. Vastahan tuon pienen palleron hain Nooran keittiöstä.....
VastaaPoistaOnpa kiva taas lukea kuulumisianne ja ihanaa että Kaira voi niin hyvin.
Tuo pulleus taitaa olla sukuvika, Mitsukin on aina dietiillä ja saisi varmaan painokin pudota muutaman kilon.
Hyvää talven jatkoa teille! Mitsulta halit Kairakoiralle.
Näiltä (pulla)siskoksilta ei kyllä yhtäläisyydet lopu :) Hyvää ja raikasta talvea myös teille!
Poista