Heti ensin tärkeimmät uutiset eli Kairan terveystulokset saapuivat toissapäivänä. Ja ne näyttävät tältä:
lonkat B/B
kyynärät 0/0
Aikasta hyvin, helpotuksen huokaus!
 |
| Kaira koko komeudessaan, kauneudessaan. |
Juoksut puolestaan alkoivat parisen viikkoa takaperin, kuukautta odotettua aikaisemmin. Ne eivät ole helpotuksen huokauksia aiheuttaneet, meistä kummallekaan. Nämä kolmannet juoksunsa ovat ensimmäiset kun sillä on selvästi kiima. Se on levoton päivin öin, tahtoo aamulla ulos anivarhain kun on kyllästynyt käpsyttelemään kämpässä, hoppuilee tai ei liiku mihinkään hihnassa ja vikisee toisten koirien perään pihalla. Tyyppi, joka ei yleensä korvaansa hetkauta parvekkeen alla tapahtuvalle liikenteelle rynnisti sieltä tänään sisään säälittävästi uikuttaen ja päästi päätteeksi pitkän ulinan korkealta ja kovaa. Taisi joku maskuliinen herraskoiruus kävellä tytön näkökenttään.. Vuodonkin voisin sanoa olevan tällä juoksukerralla runsaampaa kuin viimeksi. Ei ole helppoa olla nainen, ei! Taas on lyötynä yksi naula arkkuun, että tuo koiruus menee steriloitavaksi. Soittelen lääkärille heti, kunhan näistä vaivoista on tältä erää eroon päästy.
 |
| Mulle makupala! |
Muilta osin syksymme on jatkunut hyvin samaan malliin kuin viime kirjoituksessakin, mitä nyt ilmat on entistä viileämmät ja järvellä kävimme tälle vuotta viimeisen kerran syyskuun viimeisenä päivänä.
 |
| Päivä oli hyvin kirkas ja kaunis, mutta hurjan tuulinen kuten Kairan pöyheästä turkista voi päätellä. |
 |
| Saaliimme jäi yhteen pieneen haukeen. Kairan kiinnostuneisuudesta huolimatta sekin päästettiin takaisin järveen kasvamaan. | | | |
|
|
 |
| Tuuli toi tuoksuja.. |
|
|
|
 |
| ja raitista ilmaa. |
 |
| Sekös rentouttaa. |