Heinien ja puitten puolesta lista taas näytti aika hurjalta ja ennen käyntiä yltynyt kutina menee siitepölyn piikkiin. Näinpä ollen Kaira on koko kesän kortisonikuurilla.
Kairalla oli tuolloin myös silmätulehdus toisessa silmässä, joka lähti viikon silmätippojen käytöllä, sekä lievä sekainfektio korvissa, jotka eivät vielä tippokuurinkaan jälkeen tunnu pysyvän puhtaana. Kaira ei yhtään tykkää korvien sörkkimisestä ja eläinlääkärillä ei oo puhettakaan käydä ilman kuonokoppaa K:n luonteen muutenkin huomioon ottaen. Siitä on tullut aika ärripurri joissain tilanteissa, vaikka on moninpuolin kovin helppo koira.
Jokatapauksessa tuntuu ettei tämän tytön kanssa murheet lopu ja jatkuvasti tulee jotakin uutta edellisen oireen tai ongelman kadotessa, aika ajoin se pistää itteä surettamaan. Ikävintä on silloin kun K:sta huomaa ettei se selkeästi ole oma ittensä vaan jostain vaivaantunut tai apea, pahimmillaan yhteistyöstä vähät välittävä ja kiukutteleva. Sitä asiaa kun ei kortisoni auta, päinvastoin. Annos onneksi pienenee koko ajan ja tarkoitus olisi päästä mahdollisimman pieneen ylläpitoannokseen, millä kutina pysyy kurissa. Ja mainittakoon vielä, että painoa K oli saanut pari kiloa lisää ja pikainen punnitus näytti 27,4 kg kesäkuun ensimmäisenä.
Todella kurjaa kun Kairalla on koko ajan jotain vaivaa, meillä sama juttu Lilon kanssa.
VastaaPoistaSe söi 6kk kortisonia kutinaan ja ihotulehduksiin, sai antibiioottia ja korvatippoja kun toisessa korvassa tulehdus. Kun kortisoni lopetettiin niin alkoi karvanlähtö ja kutina, mutta en ole antanut nyt sitä koska ei ollenkaan niin paha kuin talvella, karvaa on kasvanut uutta mutta sitä myös lähtee edelleen. Korva jossa oli tulehdus ei jostain syystä pysy puhtaana vaan erittää töhnää ja kutiaa vaikka olen putsannut kerran viikossa, en tiedä voiko olla joku rakenteellinen vika? Lilo ei myöskään tykkää yhtään korvanputsauksesta se juoksee pakoon ja on kauhuissaan ja kääntelee päätään että en onnistuisi tuikkaamaan ainetta korvaan, sama juttu pesussa se aina vapisee ja ei tykkää yhtään. Oon antanut nyt pelkkiä öljyjä ja b-vitamiinia sekä pessyt turkkia ja putsannut korvaa, en jaksa koko ajan ravata ja maksaa ell koska se kortisoni auttaa tasan sen aikaa kun sitä antaa heti kun annos on minimi tai loppuu kutina palaa.. luulen että se kohta helpottaa kun karvanlähtö on ohi. Lilon silmät ovat välillä rähmineet, mitä ei ole ennen ollut mutta ei silleen että ne tulehtuneet olisi niin sekin varmaan liittyy tähän kaikkeen muuhun. eikä nämä vaivat koskaan ohi ole välillä helpottaa ja välillä pahempaa. Lilon juoksuja ei ole kuulunut ja niitäkin tässä odotellaan...
Hyvää kesänjatkoa teille, koittakaa jaksaa, toivotaan, että Kairalla ja Lilolla kummallakin helpottais :) nämä helteet on kans ollut yhtä tuskaa koirille, kun ruokakaan ei maistu.
sori tällänen pitkä ja sekava viesti :)
Kiitos kommentoinnistasi taas! Mukava kuulla, että ei olla ainoat näitten vaivojen kanssa painivat, vaikka asiassa ei mitään mukavaa ookaan :D
VastaaPoistaKairalla on myös etenkin tuon toisen korvan kans juuri sama juttu, lykännyt likaa ihan luovutusiästä asti koko ajan eikä kahdesta eri lääkkeestä ole ollut apua, putsailla vaan pitää. Tuo silmätulehdus lääkäriin tällä kertaa veikin ja samaa olen tuumaillut, että enää ei viitti joka naksauksesta sinne Kairaa kiikuttaa kun ei nämä tästä mikskään muutu. Tälläisen tapauksen kanssa vain on elettävä. :)
Oikein hyvää loppukesää teillekin!