"Everyone needs a dog to adore him, and an akita to bring him back to reality"

12. helmikuuta 2011

Dieetille!

Taas on pistäydytty eläinlääkärillä, joka vahvisti allergiaepäilyni sekä sen, että Kairan iho on vähäisestä hilseestä, parista punakasta näpystä ja värin paikoittaisesta tummumisesta huolimatta aivan hyvässä kunnossa. Kutinaan Kaira sai tällä kertaa kortisonikuurin, mutta rapsuttelun aiheuttajasta koitetaan päästä eroon eliminaatiodietillä.

Dieetin ensimmäinen kuusi viikkoa lähti käyntiin perunalla ja maitorahkalla. Eihän se kovin ravintorikasta ole, mutta siinä ne harvat aineet, mitä K ei ole jo saanut. Tuntui itsestä tosi ankealta laittaa herkuttelijakoira moiselle annokselle, mutta ilokseni sain huomata, että maitorahka on Kairasta mitä maistuvinta! Rahka-perunaseokseen menee myös lusikallinen rypsiöljyä.

Suhtautumiseni tähän ruokapuolen muuttamiseen on optimistinen, vaikka se on pitkä ja sitoutumista vaativa prosessi, uskallan toivoa tuloksia. Ehkä olisi alunpitäen pitänyt paneutua barffaamiseen, mutta tästä se lähtenee. Ajankohta on hyvä siinäkin mielessä, että valtaosa kasvuista on kasvettu eikä "täysikokoinen" koira vaadi niin tarkkaa ravintoaineiden saantia. Kairan elopaino eilisessä punnituksessa oli 25 kiloa, ja massa on se, mitä on K:n kasvuun vielä odotettavissa.

Tässä kuva Kairan turkissa tapahtuneesta muutoksesta vajaassa kuukaudessa. ("Onko Kaira laihtunut?"-kyselyt jatkuvat edelleen, ja katsokaapa tuota häntää :/ ).



Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kaira menettää koko pohjavillansa. Aiempi karvanlähtö/pentukarvan vaihtuminen eivät ole olleet samoissa mittakaavoissa ja nyt on myös lähtenyt "päällyskarvaa", mitä täytyy työstää takaisin.

4 kommenttia:

  1. Mielestäni Kaira on aika lailla Mitsun kanssa saman näköinen nyt Mitsun runsaan karvanlähdön jälkeen. Juuri tänään katsoin miten Mitsun kaula oli aivan ohut ja karvaton....pantakin hölskyy aivan löysänä. Kairan häntä on myös aikalailla samaa laatua kuin täällä siskopuolellakin. Mitsulla ei ole näin rankkaa karvanlähtöä ollut ennen tätä. Ensimmäiset karvanlähdöt oli pientä tähän verrattuna. Uskon todella että Kaira saa takaisin komean turkkinsa. Toivon, toivon että Kairan kutinat häviävät tämän uuden dieetin myötä.
    Meillä täällä on toisenlainen dieetti päällä, Mitsu on perinyt Tuli-äidin ruokahalut ja oli jo aika pallero ennen joulua. Nyt on tyttö tiukalla dietiillä ja liikuntaa on lisätty reilusti. Kuten uusista kuvista näkyy se on tuottanut tulosta ja sieltähän se vyötärökin löytyi!

    Ja lopuksi samat sanat kuin aina ennen: Kyllä Kaira on kuin Mitsun kopio noissa kuvissa!

    VastaaPoista
  2. Oho, onpas tuossa ero.

    Barfaaminen on kyllä erinomainen juttu ja allergia jutuissa se on erityisen hyvä. Nero on ollut barfilla heti halusta alkaen ja mitään ei ole tullut. Muutenki on mukavaa että tietää todellaki mitä sinne kuppiin menee. :)

    VastaaPoista
  3. Moi, meidän Lilo on aivan samnalaisessa turkissa tällä hetkellä paitsi se on raidallinen ;)

    Lilo on syönyt nyt 3vk antibioottia ja kortisonia, koska iho oli tulehtunut pahasti. Sitä ennen oli myös korvatulehdus. Käytiin ihotauti-ell. niin saatiin parempaa ja tarkempaa tietoa ja hoitoa. Tulehdus tuli kamalan karvanlähdön seurauksena, iho kutisee aina kun karva lähtee, sitten raapii ja puree ihan verille. Lilolla on myös todettu pölypunkkiallergia joka pahentaa iho-ongelmaa. Pölypunkkeja on nyt pakkasilla ja talvella eniten ja joka paikassa sisällä myös koirassa. Olen siis myös pessyt noin kerran viikossa Lilon allergisille tarkoitetulla shampoolla. Lääkkeet on sen verran vahvoja olleet että nyt kutina on kokonaan loppunut ja iho rauhottunut. Ens viikolla on ell. kontrollikäynti ja jos iho kunnossa niin lääkekuuri lopetetaan. Lilo saa myös jatkuvasti öljyjä ruokaan ja syö suppeea barffia ettei iho-oireet lisääntyisi.

    Lilolla siis aina ollut ongelmia ihon kanssa ja siihen vaikuttaa varmasti kaikki yhdessä: pölypunkki,karvanlähtö,stressi,hormonit,ruoka jne...

    Sen kanssa on vaan pitäny oppia elään, kun Lilo on hyvässä turkissa niin ihossa ei mitään oireita, mutta heti jos tulee juoksut tai karvanlähtö niin iho on kuin tulessa. Lilo on tarkoitus steriloida ja toivon että hormonien vähentymisen myötä karvanlähtökin olisi lievempi ja iho parempi.

    Kannattaa harkita allergiatestiä jos iho näyttää viitteitä allergiaan. Ja suosittelen barffia koska sillä saa kaikki viljat pois mitkä allergisoi usein koirilla, meillä Lilo syö oikeastaan pelkkää kanaa,kalaa, vihreitä kasviksia, lampaanluita ja joskus lisään omia ruuantähteitä tai esim. porkkanaa ruokaan. Nauta ja possu aiheuttaa allergiaa useammin kuin kana tai kala.

    Tässä silmätristissä väsyneenä jotain kirjoitin, kun Kaira on aivan saman näköinen kuin Lilo noissa kuvissa. Lilolle aina karva on kasvanut takiasin ja luulen että niin Kairallekin. Tsemppiä teille ja toivottavasti syy ja apu löytyvät. Iho-ongelmat on todella hankalia selvittää ja hoitaa kun kaikki voi olla tosi pienestä kiinni.

    Mun on pitänyt omaan blogiinkin päivitystä laittaa mutta en ole ehtiny. Ehkä joku päivä :)
    Voisin laittaa vaikka maililla tai blogiini pari kuvaa kun Lilo ollut tosi kamalan näköinen.

    Kairalle rapsutukset :)

    -Martina

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustavista kommenteista!
    Kitti: Lohduttavaa kuulla, että tervekin koira näyttää Kairalta niin turkin puolesta kuin muutenkin ;) Meillä on kauniit tytöt! Tsemppiä Mitsun uusiin elämäntapoihin ja vyötärön timminä pitämiseen!

    Anne-Mari: Niinpä. Oikeassa olet. Tietää tosiaan millä se koira elää, vaikka sitten koira syöpi paremmin mitä emäntä :b

    Martina: On kyllä hyvä kuulla samanmoisia kokemuksia sieltä päästä. Luinkin edesmenneeltä foorumilta vanhaa topicia Lilon rapsutteluista. Ja hyvin samoilta kuulosti oireet kuin mitä Kairallakin on tässä ollut. Allergiatesteihin ei vielä lähdetty, vaikka on niistäkin ollut el.lääkärin kanssa puhetta. Toivotaan tämän ruokavalion nyt auttavan. Ja sterilointi se on Kairallakin varmaan edessä, kaikki nämä oireethan lähti ensimmäisistä juoksuista. Kaikki kokemukset, neuvot ja kuvat on aina tervetulleita. Näin blogien välityksellä ja s-postiakin sopii laittaa.
    Toivotaan, että koiriemma turkit palautuvat pikaisesti entistä ehompina! :D

    VastaaPoista