Koirapuistoilua ja kiperiä tilanteita

Ensialkuun on kerrottava, minkä "ihastuttavan" tavan Kaira on aloittanut. K kun ei ole sänkyyn pyrkinyt enää sen jälkeen, kun pää on yltänyt reunan yli enkä ole koskaan sängystä makoilemasta tyttöä yllättynyt. Sohvallakaan se ei viihdy kauaa kerrallaan, kun lattialla on viileämpi. Mutta kuinka ollakaan, Kaira on tullut tunnin, parin aamu-unille selkääni vasten sänkyyn nyt kahtena aamuna. Ja tietysti peräpää tyynylle päin! Siinä saa sitten hännän suuhunsa heti, kun meinaa päivänsä aloittaa.

Sitten otsikon aiheisiin.
#1 Ollaan päästy koirapuistoilun ja Kaira lajitoveriensa makuun. En osannut odottaa puistosta löytyvän ilta-aikaan helposti seitsemän koirakkoa kerralla. Keväällä, kun käytiin katsastamassa, ei paikalla ollut ketään.

Kolmella tähänastisella käyntikerralla on nähty jos jonkinlaista koiruutta kaikenkokosista kaikenikäisiin.
K on pistänyt parastaan toisten hännissä roikkuen ja vastapuolten koista riippumatta. Ainoa, missä Kaira ei näytä pärjäävän toisille on nopeus. Hauskaa katsottavaa, kun K jahtaa itseään isompaa koiraa kiertäen pensaikon tms. toiselle puolelle ja pysähtyen aina arvioimaan kummaltako puolelta pusikkoa toinen tulisi, jos yllättäisikin tullen vastaan. Ei siis mikään aivan tyhmä tyttö, vaikka liikkeiltään hitaampi.

K tuppaa myös olemaan vähän toisten selkien päälle hyppivä, jopa selättävä. Onko se nyt sitä akitan dominoivaa luonnetta, rodun edustajastahan ei pidä odottaa koirapuistokoiraa. Mutta kuitenkin se on saanut myös kokemusta periksi annosta yhdeltäkin nartulta päätyen itse maahan makoilemaan toisten leikkiessä ympärillä. Eli se rauhanomaiseen tapaansa osaa myös antaa olla. Ja aikuusuuttahan tuon näkee mitä siitä lopulta tulee, kun enimmät leikit on leikitty.

Kaira näyttää sopivan myös poikakoirien mieleen, joskin se itse taitaa ajatella toisin. Tai olla vain naiselliseen tapaan vaikeasti tavoiteltava ja koppava. Nimittäin näiden nuorten uroiden käydessä liian läheisiksi Kaira tulee ja hyppää penkille viereeni tyyliin: "Tännepä ette ylläkään/Pidä nuo poissa musta". Tosin saakin sen seitsemän kuukauden ikään vielä moiset poijat jäädä! :D
Kai tämä kaikki on sitä hyvää harjoitusta kanssakäymisestä lajitoverien kesken.

#2 Jos ei urosten lähentely-yritysten välttelyjä lasketa kiperiksi tilanteiksi, on niitä otsikosta huolimatta ollut vain yksi. Ajallisesti viime perjantaille sijoittuva, joka ajoi meidät eläinlääkärille asti.

Kaira veteli vielä aamupäivätorkkujaan aamupissatuksen jälkeen parvekkeella tullen sieltä yhtäkkiä eteeni näyttäen siltä, että nyt oksettaa. Mitään ei kuitenkaan ulos tullut ja K:n hengitys tiheytyi. Ihmettelin, että saako se henkeä ja kattoin suuhun, että onko siellä kurkussa jotakin. Suun avaaminen ilmeisesti sattui, kun K:lta pääsi pieni vinkaisu. Eli ei näkynyt kurkussa mitään eikä ampiaisen piston jälkiä turvonneena kohtana. Kaira löi maate, ja siihen jäi silmät kiinni ja liikkumatta näyttäen, että tajuhan siltä lähtee. Koitin vielä tarjota herkkua, että jos siitä kieltäytyy niin jokin on pahastikin vinossa. Siispä soitto eläinlääkärille, jossa taisivat epäillä ensimmäiseksi lämpöhalvausta ja käskivät tulla heti. No, olipa mulla taas autoa. No ei, kun en omista. Siispä herättämään joku, joka ei ole töissä ja pyytämään kyytiä.

Siinä vaiheessa, kun päästiin klinikalle asti (mikä oli hyvin pian) Kaira käveli omin jaloin ja oli muutenkin oma ittensä. Verikokeen ottamisen, kuumeen mittaamisen ja keuhkojen ja sydämen kuuntelun jälkeen päätyi lääkäri pitämään kohtausta kuitenkin ampiaisen pistona (ja kyseisen elikon syömisenä). Eli all is well ja säikähdyksellä selvittiin. Tai siis minä selvisin, vaikutti olevan mulle kovemman shokin paikka kuin Kairalle ittelleen. Vaikka sehän siinä joutu sorkittavaks ja sai neulasta vielä sääreensäkin.

Oli mukava kyllä nähdä ja huomata miten K:n luotto muhun on niin täysi tuollases tilantees. Sen kun piti vähän koittaa murista esim. kun vieraat ihmiset pistää mittaria pyllyyn ja tökkivät vatsan seutua jollaki stetoskoopilla. Missään vaiheessa se ei kuitenkaan "moittinut" mua asettelemasta tai kopeloimasta itseään, kun otin kuonosta kiinni ja hiljensin, käänsin suotuisampaan asentoon tai pitelin muuten vaan paikoillaan. Kotioloissa moiset sen mielestä ylimääräset käsittelyt (niin kuin kynsien leikkuu) ovat sitte niin tympeää touhua, että pakko pistää vähän hanttiin. Mutta näinhän sen pitää mennäkin.

Palatakseni vielä aiheeseen #1, on herännyt epäilys koirapuiston tuomasta edusta ihmisiin suhtautumisessa. Ei Kaira sielläkään mene kenenkään rapsutettavaks, on vain kuin ei meitä kaksjalkaisia siellä oliskaan. Aidan ulkopuolisille toljottelijoille saattaa nostaa metelin, mutta ihme kyllä hiljenee kieltäessä. Mikä parasta, pari viimesintä vierasta kotona on tarkoittanut makkarasiivua ja sitten hiljaisuutta ja makoilua. Toinen vieraista sai aikansa oltuaan jopa hännänheilutuksen ja kunnian rapsuttaa korvan takaa Oi, Lottovoittoni!

Huomenna oisi mätsäripäivä, joskin näyttää ettei olla osallistumassa. Pesasin kyllä Kairan eilen koirien kuolista ja hiekasta puistoreissun jälkeen. Sai sitten tänään hieroa puoli naamaansa vihreäksi vastaleikatussa ruohossa ennen enempien irtokarvojen harjausta ja kynsien katkomista. Toisaalta harmittaa jättää menemättä, kun oisi viimenen tilaisuus harjotella ennen Seinäjoki KV:ta. Katsoo nyt, miltä huomenna näyttää muun ohjelmoinnin suhteen. Täytyy myös toivoa, että Kairalla on karvoja jäljellä tuolloin ekan virallisen näyttelyn aikaan!

Nukkuvan Kairan kuvat onnistuu parhaiten.