Otsikolla viittaan edellisen kirjoituksen aiheeseen, sekä vähän arkailuun eilisissä mätsäreissä.
Ensiksi tätäkin kautta vielä kiitokset kaikille Kairan (ja mun) tilanteeseen osaa ottaneille. Läheisten, foorumin akitapoppoon ja kasvattaja-Nooran puheet ja viestit ovat olleet pahoittelujen lisäksi tosi kannustavia. Pahimmasta pettymysharmistuksesta on jo päästy, vaikka eittämättä lääkärikäynnin jälkeinen yö meni itsellä valvoessa. Kairaahan ei taida yksi silmä tai sen puute hetkauttaa.
Mätsäreissä tuli Kairan koskettamisenvälttelytaidot todettua taas. Pentukehän tuomari yritti useampaan kertaan asiantuntevaan tapaan Kairaa lähestyä saamatta kertaakaan edes hipaistua karvapeitettä, hampaiden katsomisesta nyt puhumattakaan. Kanssamme kehässä ollut koira oli liikkeiltään Kairaa höseltävämpi ja tämäkin tuomari antoi kyllä K:n muusta esiintymisestä kehuja, mutta syy sinisen nauhan saantiin oli selvä. Tuomari oli kyllä oikein mukava ja asiallinen kopeloiden kaikki (muut) koirat tarkkaan. Sinisten kehässä saatiinkin ykkössija; ruusuke, pokaali ja makupalapussi ja näin päästiin ekaa kertaa BIS-kehään.
Koko mätsäri oli jotenkin ei-niin-loppuun-asti suunniteltu, ainakin ajoituksen suhteen. Odottelimme liki kaksi tuntia BIS-kehän alkua jo yli tunnin siellä seistyämme, ja yhdessä kehässä pyöri pikkupentuja ainakin puoli tuntia muiden kehien jo päätyttyä. Kaira olikin aivan tympääntynyt ja poikki, kun viimein jäljellä olevat kahdeksan ykkösijan saanutta koiraa pääsi kehään. K ei enää edes seissyt vaan istui ja tuijotteli takana olevan koiran emännän kädessä olevia makupaloja. Edellämme juossut sakemanni jarrutteli, että olimme täräyttää kaksi kertaa perään, joten touhu oli sen näköistäkin. Kehässä olivat kaikki kolme tuomaria ja Kaira ei antanut heistä kenenkään itseensä koskea. Tosin yksi ei edes yrittänyt vaan ohitti Kairan päälle katsomatta. Kaira putosi neljäntenä, mutta kivasti kaikki BIS-kehässä olleet saivat vielä hienon oranssin ruusukkeen, vinkulelun ja purtavaa!
Oli myös mukava nähdä komeaa akitapoika Neroa taas! Väkensä kanssa oisi mieluusti puhellut enemmänkin, mutta kun pitää ensisijaisesti oman koiran perään tuolla mätsäreissä kunkin kattoa eikä seistä juoruamassa. :D Akitaihmisiin ei täällä päin juuri törmää, paitsi noita amerikkalaismallisia omistajineen tuntuu tulevan vastaan tuutista jos toisesta. Oli kyllä kiva, kun tuli eräs nainen kysymään, että onko tämä se OIKEA akita. Kertoi olevansa rodun fani ja otti pari kuvaa makoilevasta Kairasta. Kotiin päästyä Kaira nukkui ja makoili lopun iltaa, eli oli rasittava kolmetuntinen (ihmisille) kylmässä säässä.
Mutta niin, tuo Kairan ihmisarkailu näyttää vieläkin olevan aihe kysymysmerkillä, kun joissain harvoissa tilanteissa sitä ei esiinny lain ja useimmiten se on taas liki voimavaroja vievä juttu. Nyt Noora sanoikin, että tällä silmäasialla on saattanut olla vaikutusta siihen, että K:lla on tuollainen epäilevä/epävarma suhtautuminen. Tiedä sitten. Tavallaan on helpottavaa, että nyt ei tarvitse Kairaa kiusata näyttelyravaamisilla, kun ei jalostuksen takia tartte metsästää hyviä tuloksia. Haetaan näillä eväillä se EVA Sjk KV:sta kuitenkin.
Noora meinasi myös, että ennen pitkää löytyy mulle toinen jalostuskoira ja K:lle kaveri. Nyt olisikin aika tutustua tuohon postissa tulleeseen Kasvattajan peruskurssi -materiaaliin ennen kurssia. Suunnitelmissa ja toiveissa muutoin on tällä hetkellä vain saada Kairasta hyväkäytöksinen, terve ja tyytyväinen aikuinen akita. Siinä on Voittoa kerrakseen!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti