Lomailua

Viimeiset kolme viikkoa on mennyt Kairalla vallan lomaillessa. Seisottamista tahi muutakaan ei oo harjoiteltu.
Mökkeilemässä käytiin taas ja voi sitä Kairan vauhtia, rypemistä ja etenkin herkullisia makkaroita! Kyseisen mökin ranta ja piha toimivat aivan unelmaolosuhteina Kairalle. Rannassa oli kiviä, millä Kairan sopi istua ja toljotella ja vesi matalaa, että kelpas rämpiä kauan ja kaulaa myöten. Kairalla näytti olevan ns. häntäraja tuon kastumisen suhteen. Heti, kun meinas kaunis kippura juuresta kastua niin käänty K kuivalle maalle päin.
Tässä kuvat siltä reissulta:

En tiedä kostautuuko jossain vaiheessa se, että oon antanut Kairan olla niin vähällä koulutuksella kaikin puolin nyt. Oon tässä odotellut, että milloin se paljon puhuttu uhmaikä alkaa, kun mitään siihen viittaavaa ei ole tullut K:n käytöksessä esiin. Päinvastoin. Tuntuu, että K muovautuu päivä päivältä ihanemmaks koiruudeksi. Mahtuu joukkoon toki heikompiakin päiviä ja tilanteita, kun K on niin isoa ja itsenäistä tyttöä. Mutta ne kerrat, kun se osoittaa olevansa kiva "pikku"seurakoira tai vallan nulikka kepposineen korvaa kyllä parhaudessaan huonommat hetket.

Yksi esimerkki unelmaKairasta ja akitan vaatimasta huumorintajusta tuli, kun usutin isän ottamaan K:n mukaan metsään marjaan mennessään. Äijä pisti vähän hankaan eikä tahtonut sitä ottaa peläten, että se karkaa eikä hällä oo siellä aikaa sen perään kattoa. Meidän kotopihasta pääsee ojan yli suoraan pikkumetikköön ja lupasin tulla kohta perästä huutelemaan vakuutellen että ei se mihkään mene. Luottoni Kairaan on moisesessa tilanteessa satavarma huolimatta siitä, että se fasaanien ym. perään vähän onkin.
Mennessäni sitten tilannetta katsomaan kirmasi Kaira pää viidentenä jalkana, hyvä ettei häntä kuudentena pitkin puskia, asettuen vähän väliä Äijän viereen mättäälle maate. Ja kun Äijän silmä vältti, näin Kairan sujauttavan päänsä sankoon ja herkuttelevan marjoilla helpoimman kautta. Se kyllä tajus nokkia mustikoita suoraan puskistakin, äijä kertoi opettaneensa, mutta kuka nyt noukkimaan rupeaa jos sangosta saa aterian lähes katettuna.
Äijä vähän pettyi, kun palattiin kaupunkiin niin äkkiä ja sanoi jo, että ens kerralla, kun tuon Kairaa, niin menevät he sitten metsään.

Ainoa asia, josta olen huolissani on Kairan ihmisarkuus. En käsitä sen syitä ja millä keinoilla siihen vielä puuttuisin. Se on niin totta vie epävarma monien kanssa. Esim. haukkuminen kylään tulijoille on pahentunut, vaikka vieraat olisivat jo monta kertaa käyneitä. Ollaan tehty myös sitä, että mennään ulos vastaan tulijoita, koska kadulla Kaira on useasti ihmisistä kiinnostunut. Yhden kerran se rupes leikkimään täysin tuntemattoman naisen, joka oli yllättäen reitillemme ilmaantunut, kanssa. Pihalla tapaaminen tuttujen kanssa meneekin hyvin, mutta siinä vaiheessa kun tullaan sisälle alkaa luimuilu ja haukunta. Vaikuttaa myös, että miehiin tutustuminen on hankalampaa kuin naisihmisiin ja eniten kiinnostavia ovat lapset, mutta niidenkään ei anneta koskea.

Tämä sama koira ei missään vaiheessa ole piitannut imurista tai muusta mekkalasta. Viime yönä oli kesän kovin ukkonen ja Kaira makoili koko sen ajan parvekkeella moisesta moksiskaan. Tosin öinen ihmettely näyttää väsyttävän näin päiväsaikaan, kun K vetelee vain sikeitä.

Näyttääkö tämä koiruus siltä, että voisi mitään pelätä?