Tämä ilta vietettiin niin Kairalle kuin mullekin ekoissa mätsäreissä. K:n käytös oli alueella kaikkien niiden koirien, ihmismassan ja kirmaavien kersojen keskellä melkoisen rauhallista ja itsevarmaa.
Kehässä K seisoi aika nätisti, vaikka välillä piti istahtaa. Hampaat se vasta kiltisti näyttikin ja antoi muutenkin tuomarin kopeloida, mitä eniten jännitin K:n ihmisarkuuden tuntien. Se vaikuttaakin olevan ihmisten suhteen paljon rennompi ja suvaitsevampi, kun on muitakin koiria.
K:ta ei kuitenkaan yhtään huvittanut kuumalla kelillä (aurinkoista, +20C) asvaltilla ravata, joten se oli perässä vetoa sitten. Saatiin siis sininen nauha, punaisen mennessä (australian?)paimenkoiralle.
Päästiin tutustumaan myös komeaan, valkoiseen akitauros Neroon (kts. linkit) ja mukavaan väkeensä.
Kaira oli Neron rinnalla ihan pikkutyttö vielä, vaikka ikäeroa ei ole kuin kolme hassua kuukautta. Juttua riitti ja tuli fiilis, että K:n uhmaikää vain odotellessa :D
Amerikkalaisia "serkkuja" oli paikalla muutama, pennuissa yksi.
Sinisten kehässä K:lta alkoi olla loputkin puhdin rippeet vähissä.
Juoksu oli paremman näköistä, ja K vierellä ei takana, kuin ekassa kehässä.
Seisotus, josta K valittiin jatkoon muutaman muun koiran mukana vaikkakin viimeisenä:
Parin juoksukiekan jälkeen päästiin vielä viidenkin viimeisen joukkoon, vaikka K ei selvästikään jaksanut.
Lopputulos:
Päästiin puoli kehää, tyttö istahti lopullisesti aloilleen kaikkensa antaneena, kun muut neljä koirakkoa olivat jo seisomassa toisella laitaa. Eli niissä sinisten voittajanelikko. Meitä tuomari kiitti, ja olisi sanojensa mukaan kovasti K:sta tykännyt, jos ei olisi väsähtänyt vähän ennen loppua. Kuului parit taputukset ja ihmiset laidalla hymyilivät, kun K kannatti itsensä ulos kehästä
Kovasti ylpeä tytöstä olen, paljon paremmin meni kuin odottaa osasin. Ensi viikon mätsäreissä uudella yrityksellä ja viileämpää säätä toivoen.
Oli kyllä mukava nähdä Kaira ja teidät. :D Ihana tyttönen ja kaunis.
VastaaPoistaTodella hyvin meni teillä ensimmäiseks mätsäriksi ja hyvin käyttäytyi Kaira. Toivottavasti on hieman viileämpi seuraavalla kerralla.