Kaira -kesäkoira

Kairan yhdeksännentoista elinviikon on pitänyt kesää. Tänään Kairalle tulee ikää 20 viikkoa ja huomenna uskon helteiden jäävän tauolle. Kuumat päivät ovat olleet K:lle aika tukalia ja yöt parvekkeen ovi on ollut auki Kairan nukkuessa enimmäkseen siellä. Mutta kesä on tuonut Kairalle kaikkea kivaa ja uuttakin.

Viikko sitten perjantaina Kaira jäi illaksi yksin kotiin ja huomaamattani olin jättänyt yhden kaapin oven raolleen. Kyseisessä kaapissahan säilytetään Kairan leluja ja puruluita sekä niitä herkullisia rouhetikkuja, joita oli vajaa sadan kpl:n paketti. Oli. Kaira nimittäin oli sinne kolmannelle hyllylle noussut, vetänyt paketin alas ja herkutellut pitkin iltaa. Kotiin tullessani paketissa oli jäljellä kahdeksan tikkua noin 70:stä. Hassua oli vielä se, että K ei ollut repinyt pakettia eikä juuri suurentanut reikää, josta olen sormin ottanut yhtä tikkua kerrallaan. On se vain näppärä laitos.

Kaira on oppinut pudottamaan suustaan käskystä lähes vahingossa. En nimittäin missään vaiheessa ole leikin ja lelujen varjolla tätä opettanut. Aiemmin olen täällä kyllä avautunut siitä, miten K noukkii kivet ja kaikki purkat suihinsa. Tämä parannus kävi siten, että se löyti eräs päivä pihalta jonku elukan suuhunsopivan luumöykyn ja lähestyessäni alkoi murisemaan omistavasti. Otin poskesta kiinni, että pysyi pää paikoillaan ja toisella kuonon yläpuolelta. Murisi ja vilkuili syrjäkarein puolen minuuttia kunnes pudotti toistaessani toisen kerran "pudota", jolle ei siis ole tarkoitusta ollut tähän mennessä. Luu jäi siihen ja iloisena lähdettiin tupaan. Sama luu on löytynyt vielä pariin kertaan ja pudonnut suusta heti pyynnöstä, kuten pari tikkua ja jopa purkkakin. Erihyvä tyttö.

Viikonloppuna oltiin mökkireissulla, jolla K oli varsinaisessa elementissään päästessään ryskäämään metikköön ja kahlaamaan viileään järveen. En voinut olla päästämättä sitä juoksemaan irti, vaikka tullessa olimme ajaneet kyyn yli. Onneksi niitä ei ihan mökin pihapiirissä tullut eteen.

Reissulla piti toki käydä kalassakin (tuloksetta). Kairan käytös veneessä oli esimerkillisen rauhallista. Se makoili sylissä välillä kylkeään kääntäen ja ilman tuoksuja haistellen. Varsinainen merikoira! Tosin kyseessä oli Kivijärvi, eikä mikään suuuren suuri meri. Saatiin ihmetellä myös valtaisaa kanahaukkaa liitelemässä läheisessä saaressa olevan pesänsä ympärillä.

Kaira tosiaan pitää vedestä, vaikkei ihan uimiseks ole mennyt, ainakaan vielä. Ollaan käyty ulkoilemassa tuos likellä olevan Seinäjoen rannas iltaisin, kun on vähän viilentynyt. Tänään ei oo ollut ihan niin kuuma ja käytiin jo aamupäivällä siellä riekkumas. Kaira teki mennen tullen pulahduksen jokeen niin, että vain pää, selkä ja häntä oli pinnalla. Ja voi sitä vauhdin määrää aina sieltä noustessa. Nyt sitten sisällä passaakin ottaa päivätorkkua.

Vois luulla näitten kirjotusten perusteella, että elämä pennun (tai koiran ylipäätään) kanssa on yhtä auvoa. Ei se sitä aina ole, mutta viime päivät on kyllä ollut. Ja jotta ei luultaisi, että on joku superihana vaivaton yksilö tämä Kaira niin mainittakoon, että se pissii sisälle ja puree toisinaan tosi lujaa. :)