Kairan korvat ovat kokeneet huomattavan parannuksen lääke- ja puhdistuskuurilla. Aivan puhtoiset ne eivät kuitenkaan vieläkään ole, mutta on ainakin rapsuttelu vähentynyt. Että eiköhän selvitty sillä.
Meiltä ei aivan ole lenkkeily onnistunut, mutta nyt kun on puettu Kaira valjaisiin on siitäkin tullut miellyttävämpää puuhaa. K ei ole eteen päin kiskonut tähänkään asti, mutta sivulle jos toiselle kyllä. Myös istumaan tai makaamaan jämähtäminen ei ole yhtään harvinaista, siitä ei hyvällä tahdollakaan sitten nousta lirputuksesta ja leikkimisyrityksistä huolimatta. Olenpa jopa kiireessä tai keskelle (auto)tietä jämähdättäessä kantanut tytön. Taskussa kulkee myös muutama pieni juuston pala houkuttumeksi näiden tilanteiden varalta. Ylpeyttä olen melkein huokunut niinä hetkinä, kun kipittää pikkusen jäljessäni löysällä hihnalla.
Myös autoilusta, jota varten valjaat ostinkin, tuli mukavuuden lisäksi turvallisempaa, kun valjaissa on lisäkappele turvavyön lukkoon kiinnitettäväksi. Eilen ajeltiin kotopuoleen, jossa Kaira teki ensimmäisen hautauksensa kukkapenkkiin. Äijä ei tykännyt, loi päässään kauhukuvia kuinka K kesän tullen tuhoaa hänen kukkaistutuksensa moisella kaivuulla. Tänään hankin K:lle muutaman uuden puruluun ja pari siankorvaa. Siankorvat on tytön ykkösherkkua. Uuden puristeluun anto on tuottanut enemmän päänvaivaa hautailusta innostuneelle pennulle. Vaatii melkoista ongelmanratkaisukykyä saada luu piiloon kerrostalokämpässä, jossa ei ole edes mattoja. Sitä on tähän mennessä koitettu kaivaa seitsemään nurkkaan ja partsille, mutta mikään ei ole osoittautunut ainakaan vielä riittävän hyväksi piiloksi, mikä on ilmoitettu sitten haukunnalla.
Aivan tuoretta kuvaa nyt 12 kiloisesta koiruudesta ei ole, mutta tässäpä yksi, jossa K näyttää kyllä jo isolta. Säkä on tällä hetkellä takana olevan pirtin penkin kanssa aika tasassa, noin 42cm. Kuvassa myös Kairan kaveri Murka -kissa.
Voi kun kiva! Löysin tämän blogin juuri nyt. On tosi kiva seurata Kairan touhuja, muistuttaa kovasti Mitsu-siskon kujeita tuossa samassa iässä. Tuo purkkajuttu on Mitsulla vieläkin paheena, nyt kyllä jo käskystä sylkee ne ulos suustaan. Voi kun K on suloinen tuossa kuvassa kissan kanssa! Oletkos käynyt Mitsun kotisivuilla kurkkaamassa Mitsun kujeita? www.mitsu.se
VastaaPoistaHyvää kevään jatkoa teille! Kitti