"Everyone needs a dog to adore him, and an akita to bring him back to reality"

5. huhtikuuta 2010

Tyttöni mun

Päätin omaksi ilokseni alkaa pitämään blogia koirani kommelluksista ja omista ajatuksistani akitan kanssa elämisestä.

Kaira on ensimmäinen akitani, kaunis punainen, sijoitustyttö Vuorenvarman L-pentueesta. Päivänvalon K näki kera neljän sisaruksen 08.01.2010.  Viralliseksi nimekseen K on saanut Vuorenvarman Lottovoiton, joka kuvaa myös ensivaikutelmaani pennusta hyvin.

Nyt olen saanut viettää Kairan kanssa kuukauden päivät ja seurata sen huimaa kasvuvauhtia. Ikää tuli viime perjantaina 12 vkoa, painoa on kymmenisen kiloa ja säkäkorkeutta lähes 40cm.
Kairan luonne kehittyy myös koko ajan, alusta on rohkaistuttu huomattavasti. Pelottavin asia on vieraat ihmiset, erityisesti ne, jotka tuppaavat kylään tai tulevat ulkona ihastelemaan K:n ulkomuotoa ilman koirakaveria.
Kaira on aika rauhallinen tai ainakin tuntuu miettivän vähintään pariin kertaan joka liikettään. Pentumainen vilkkaus ja villitys pääsee valloilleen tosin pari-kolme kertaa päivässä ja kun pääsee kotopuolen kissan kanssa riehumaan.

Ilokseni olen saanut huomata K:n suotuisan suhtautumisen veteen. Valtaosa koirista, joiden parissa olen kasvanut, kun ovat karttaneet kastumista viimeiseen asti. Kaira tunkee suihkuun mukaan ja juoksipa pitkänperjantain koko perheen päiväkävelyllä järvellä suoraan laiturilta avantoon, joka tosin taisi olla vauhdin ja innon aiheuttama vahinko. K ei kuitenkaan ollut moksiskaan molskahduksesta, autolla vain kotiin kuivailemaan ja tyytyminen rapalätäkköihin.

Huomenna on edessä ensimmäinen rokotuskerta. Palailenen tänne kertomaan kuinka siitä selvittiin.



1 kommenttia:

  1. Nice akita :-)
    Greetings from Poland.
    Izis
    "Akita u Izis" FCI - akita & shikoku kennel.
    www.akita.pl
    www.shikoku.pl

    VastaaPoista