1. toukokuuta 2017

Taas on juhlapäivä.

Voi hiisi,
Ruuti on jo viisi!
Äsken vasta oli aika,
kun tapahtui tuo vapputaika;

Sissille syntyi pentu soma!
Kohta alkoi kesäloma,
silloin pikkukuutti,
omaan kotiin muutti.

Poika liki musta,
osas jo ulos kusta.
Se omaan tahtiin oivalsi
ja pitkin poikin porhalsi.

Kaikille tuli tutuksi,
alettiin kutsua Rutuksi.
Joskus Karskilta sai huutia,
kun lellittiinkin Ruutia.

Varttui pojasta riski ukko,
rakas sen joka karvatukko.
Nyt yli kolmekymmentä kiloa,
tuomassa on onnea, iloa.


Rutun juhlaveisu:
Täytekakun haukuta voisin, 
siihen kuolavanan loisin,

Oisin aivan kermanassu,
koira suuri, hassu.


Kakkua mulle antakaa,
sitten saatte rutistaa!





25. helmikuuta 2017

Luminen lauantai


Toisenmoinen lauantai, mitä viikko sitten. Voisin väittää, että koirat tykkäävät tästä enemmän. Akka ainakin suosii umpihankiretkiä yli näyttelykehän laidoilla seisoskelun..
 

 
 

Sarjassamme "Ruutin osuvat ilmeet"..

18. helmikuuta 2017

Ruuti on niin ROP

Pohjavillaton poika pokkasi tänään kolmannen sertinsä ja Suomen muotovalio-anomus on laitettu liikkeelle! 

Maija Mäkinen lausui Rutun seuraavasti:
Vahva, maskuliinen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Voimakas urosmainen pää. Hyvin kiinnittyneet korvat. Hyvänmalliset silmät, mutta ilme voisi olla itämaisempi. Hyvät leuat ja purenta. Syvä kallo. Hieman löysää kaulanahkaa. Tilava runko. Tasapainoiset rodunomaiset kulmaukset. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvät reidet. Vahva selkä ja häntä. Hyvä karvanlaatu, mutta turkki ei parhaimmillaan. Liikkuu tasapainoisesti ja yhdensuuntaisena. Vanttera kokonaisuus, johon toivoisin hieman lisää itämaista eleganssia. 

Tuomari virkkoi minulle ensialkuun, että kerrankin on sitä karhunkaatajan vahvuutta ja olemusta, mitä näiltä puuttuu! Ruutin kroppaa käpäillessään tuumasi näiden olevan kovin kapeita nykyisin. (Teki mieli tokaista, että joo, ootapa kun haen Kiusan..) Kehämme hän päätti lauseeseen, että ei voi vastustaa tämän karhun palkitsemista. 
Minäkö muotovalio? Ja karhunkaataja?
Näistä kisoista Kiusa noukki EH 1:n, kuten odotinkin. Kiusa piti upeaa turkkiaan yllä liki puoli vuotta; viikkoa vaille näyttelyyn nimittäin. Kapiselta, ylikasvaneelta ketulta näyttävän koiran tuomio kuuluu seuraavasti: 
Elegantti narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Kaunis ilme. Hyvät korvat ja itämaiset silmät. Oikea purenta. Toivoisin hieman voimakkaampaa kuono-osaa. Hyvä kaula. Tasapainoisen niukat kulmaukset. Riittävä luusto. Hyvät käpälät. Hyvä runko. Hyvä häntä. Oikea karvanlaatu. Hyvä urajiro, mutta voimakkaassa karvanlähdössä tänään. Liikuu kapeasti sekä edestä että takaa. Hyvin sivusta, joskin takana voisi olla enemmän työntöä. Miellyttävä käytös. Esiintyy hyvin.

Kiusan kohdalla tuomari mainitsi vielä erikseen tuosta eleganssista, ja valitteli ettei se tällä kertaa riitä. Ja, että Kiusassa on juuri sitä, mitä olisi urokseen vielä toivonut. Jäi mielikuva, että tämä tuomari arvosti akitan alkuperää. Tuntui hakevan hienostunutta japanilaista karhukoiraa. Pisteet siitä! Ei kauaksi heitä omasta alkukantaisesta akitaihanteessa. Mahtavaa myös, että arvostelulipukkeet olivat täynnä tekstiä. Ruutin kohdalla meni jo yli rivienkin. Arviostahan me maksamme.
Ajalta, jolloin en näyttänyt kapiselta!

Ruutin "näyttelyura" on koostunut seitsemästä näyttelykerrasta seuraavanlaisesti:
3 x SERT ja ROP + 1 x CACIB
3 x ERI 1
1 x EH 1

Ja uskokaa tai älkää, itse uskon, että tähän on hyvä lopettaa. 
Itselle on huimaa, että ensimmäinen näyttelykoirani on 3/7 näyttelyssään rotunsa paras ja FI MVA-tittelin arvoinen. Miksi vaatisin enempää?  Ei meistä kumpikaan siitä touhusta nauti. Kehässä on kivaa kummallakin, koko sen kolmisen minuuttia. 
Mutta, kun seisoo kahden koiran, kevythäkin ja toisen ihmisen kanssa samalla neliön tilalla tukalassa ja meluissassa hallissa, kehän ollessa toista tuntia myöhässä, miettii miksi ihmiset tekee tätä! Jotkus lähes joka viikonloppu. 
Vielähän tässä jää työstettäväksi yhden sertin Kiusa, jos innostun.. Eikä sitä varmaksi toki tiedä, jos johkin spesiaalinäyttelyyn tai vaikka veteraanikehään ukon vielä vie.

Päivän päätteeksi nassutettiin kuitenkin kaninkorvia, nautittiin ylimääräinen ateria ja tehtiin pitkä lenkki vapaapaineineen hangessa. Siinä sitä näkee olosuhteet, johon omat koirat on luotu. 

Tähän vielä Ruutin loppulaulu :D

Mä olen niin ROP

Jos sä tahdot pitää hauskaa
Niin lähde mun mukaan
Tänään pureudutaan muotoaatteisiin
Olen huomattavaa seuraa, aktiivinen ukkeli
Olen pirteä ja aina iloinen

Mä olen niin ROP, mä olen niin ROP..

Oo...
Tuun sun kainaloon
Kirputtaan ja näkymään
Mä olen playboy
Siksi luoja mut loi
Se on mun työ
Sänkyyn ilmestyn joka yö..

Siellä missä lapset,
Missä isot ihmiset;
Minä litkimässä kaikkien naamaa 

Mä olen niin ROP
Menen muodon mukaan

Mä rentoudun
Syön jänönkorvaa
Aina sopeudun
Mä olen niin ROP


Jee.



29. tammikuuta 2017

20 vuotta kertakäyttölemmikkejä

Tänään kerron teille tarinan. Tarina kertoo yhden Naisen tarinan lemmikkieläinten omistajana. 

Tarina alkaa 90-luvun puolivälistä, kun Naisen portaille ilmestyy kesän lopulla kissa A. Pieni, muutaman viikon ikäinen natiainen. Hetki sitä ruokitaan ja lellitään. Elokuulla perheen lapset lähtevät kouluun. Kummasti koulupäivän aikana kissa A:lle ilmestyi ”tikku kurkkuun” ja pitää se välittömästi lopettaa.

Seuraavana syksynä Nainen päättää ostaa koiran. Koira A on jo aikuinen, oikein rotukoira. Lapset lähtevät jouluksi kyläilemään ja tyynyille kuseskellut koira lopetusreissulle.

Kesän tullen kaupan seinällä nähdään taas ilmoitus kivannäköisistä koiranpennuista. Jäljellä on yksi poika, ja senhän voi hakea naapurikylästä kotiin välittömästi. Tervetuloa Koira B. Nuori viikari tykkää karkailla ja merkkailla sisälle. Koulu- ja työpäivien ajaksi se saadaan kätevästi rivitalon takapihalle metri kertaa kolme  häkkiin huutamaan muutamaksi tunniksi. 1,5 vuoden ikäisenä löytää se tiensä toiseen kotiin.

No, mitäpä olisi koti ilman karvaturria. Kissahan on siivo sisäeläin. Otetaanpa semmoinen, Kissa B. Kuinka ollakaan, perheessä ilmenee allergia! Aikuisia kissoja on maailma täynnä, parasta viedä piikille.

Ikävä semmoinen kissapölyallergia, mutta katsokaapa kun äiti saa sukulaisista tämmöisen mustanpuhuvan koiralapsen! Koira C ei ole vielä ihan seitsemän viikkoinenkaan. Naisen harmiksi se oppii hyppäämään sängylle ja narskuttelemaan lasten nilkkoja hampaittensa vaihtuessa. ”Lukee” yhden kirjaston kirjankin. Onneksi tuo paikallinen eläinsuojeluyhdistys ottaa hoiviinsa kotia etsiviä eläimiä. Kolmikuinen koiranpentu on vielä helppo sijoittettava. Kirjaston omaisuutta ei tokikaan tarvitse korvata.

Uutta yritystä kesän tullen! Taloon astelee taas jo parivuotias koira. Koira D on rauhallinen otus, ei pissaa sisälle. Mutta voi, taas lasten koulupäivän aikana oli huomattu, että tällähän on matoja ja likainenkin on! Lapsille kerrotaan eläinlääkärin vaatineen välitöntä lopetusta, kuten jokainen tunnollinen eläinlääkäri tekee..

Onneksi löytyy ihana Koira B:tä muistuttava pentu. Nätti ja kiva. Koira E:n mies talossa nostaa selkänahasta ilmaan ja paiskaa lattiaan. Voi voi, elämä on nyt niin kamalaa, koiralle on etsittävä uusi koti.

Muutama vuosi menee elämää kauhistellessa, vanhimmat lapset varttuvat aikuisuuteen, pahnan pohjimmainenkin siirtyy yläkouluun. On aika uuden lemmikin.
Saksanpaimenkoirat ovat aina olleet upeita ja tottelevaisia. Koira F on vielä sekarotuinen ja tavallista söpömpi. Paimensukuiset ovat aika energisiä ja vaativat aika paljon tekemistä. Ei se nukukaan sisällä jaloissa eikä viihdy yksin pihalla narussa. Parasta on, kunhan saa hyvän kodin maalta!

Ilmestyypä taas Naisen pihaan kissa. Voi mikä kaunis, puhtaan valkoinen Kissa C. Syö aika paljon, ihana hoitaa ja paijata. Mutta aijjai, tällähän on pennut mahassa! Kissa autoon, ja kuljetetaan se kilometrien päähän luontoon. Sinne jää kissa moukumaan maukumaan, luonnossahan kissa pentuineen pärjää.

Metsään meni kissan kanssa, mutta voi mikä pentu on etsimässä kotia! Ihanaa, kun on tullut tämä tori ja muut kanavat, jotka pursuavat toinen toistaan suloisempien eläinlasten kuvia. Ja löytyypä Koira B:tä ja Koira E:ta muistuttava koiranpentu! Koira G:n kanssa vietetään joulua ja opetellaan leikkaamaan kynsiä. Mutta elämä on taas aika kamalaa, eikö tämäkin pentu löydä hyvän kodin maalta..
Elämä rauhoittuu. Pahnan pohjimmainenkin on jo ammattikoululainen. Ei ole ketään Naisen kanssa päivisin kotona. Koira H on oikein tyyni ja mukava pentu tullessaan. Hyvätapainenkin vailla useimpia pennun kolttosia. Vanhimmat lapset epäilevät, että pentu ei näe juhannusta Naisen katon alla. Vappuun mennessä seurasta ehkä hieman sekapäiseksi muuttunut pentu palautuu synnyinkotiinsa. Voi kasvattajaparkaa, kun hyvän pennun möi ja saa paskaa takaisin. Osoittaa kylläkin tunnollisuutta sekarotuisten koirien kasvattajalta.

Taas tulee pimeä syksy ja mies on töissä joskus viikonloppuisinkin. Onneksi pieni musta, silminnähden sairas kissinpentu etsii omaa rakastavaa kotia. Sädekehä päänsä päällä Nainen hoivaa ja lääkitsee tuota puolisokeaa rääpälettä. Kuukauden. Kissa D lopetetaan eläinlääkärin neuvosta.

Onneksi on tori! Tori taas on pulloillaan koiralapsia. Kissaa ei voida ottaa, kun edellisen kissan jättämä virus on vielä läsnä, mutta koiriin se ei tartu. Joulun tuo kolmikuinen Koira I. Harmi, ettei se tohdi tulla viikkoihin sohvan takaa, jos paikalla on vierasta väkeä. Niin on huomaamaton, että muutaman kerran sen päälle oma väki astuu. Eikä se opi sisäsiistiksikään. Eikä sitä voi viedä lenkillekään, koska se pelkää. No, kerran se karkasi ovesta ja juoksi autotielle. Mutta onhan se ihana. Vauva. Neuvot sisäsiisteyskasvatuksen toteuttamiseen eivät naiselle kelpaa.

Kohta on helmikuu. Näkeeköhän Koira I vapun vai juhannuksen?

Tämä tarina on tosi. Lapsen asemassa sitä miettii, miten Nainen voi särkeä lastensa sydämen jokaisella eläinlääkärikäynnillä. Mitä aikuinen ihminen opettaa lapsilleen vastuusta, huolenpidosta ja välittämisestä? 
Koiranomistajan asemassa sitä miettii, miten Nainen voi särkeä oman sydämensä kerta toisensa jälkeen luopumalla lemmikistä, minkä on perheenjäsenekseen. Yhden ikioman koiran kuopanneena sitä toivoo, että jäljellä olevat eivät kuole koskaan. 
Mahdollisena tulevana koirankasvattaja sitä miettii, että jokainen koira ja kissa on myyty tai annettu kyseiselle naiselle. Ai että, mikä vastuu eläimen luovuttajalla on.

1. tammikuuta 2017

2017: Nurinkurin 360°

Ja niin vain meni sekin vuosi
Koirarintamalla oli tasaisen hiljaista oikeastaan koko vuoden. Näyttelyissä pistäydyimme sen perinteisen pari kertaa. Onneksi saatiin noilta keikoilta ROP ja VSP-tulokset ja ensimmäiset CACIBit kummallekin. Alkuvuodesta molempien silmät todettiin terveiksi ja Kiusa luustoltaan priimaksi.

Kuluneena vuonna olenkin ollut erityisen kiitollinen koirieni terveydestä. Ajan saatossa olen oppinut, että terve, hyvinvoiva, elämäniloinen ja täyspäinen koira on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Vaikka juuri näitä jokainen koiraa harkitseva odottaa saavansa. Ruttu alkaa olla miehen iässä täyttäessään seuraavaksi viisi, ja Kiusakin on selvinnyt vaivatta kahdesta ekasta elinvuodestaan. Pienet hurraa-huudot siis tähän väliin!

Omalla vuoden 2016 työrintamalla puolestaan oli värikkäämpää. Ehdin olla kolmessa eri työssä; kotikaupungissa, Nuorgamissa ja viimein naapuripitäjässä. Työrupeamat, muutot, talon osto ja remontti ovatkin olleet osasyy siihen, että koira- ja muilla harrastussaroilla olen hoitanut vain ns. pakolliset. Erityisen ihanaa oli kuitenkin viettää kevät pohjoisessa. Sai tarjota koirillekin jotain aivan uutta ja erilaista.


Ja niin vain tuli uusivuosi
Vuosi vaihtui suorastaan salakavalasti! Viime vuodelta jäi vielä touhua ja tekemistä tähänkin vuoteen. Työstän parhaillaan kovasti ajankäyttöä, asioitten priorisointia sekä sitä mihin ylipäätään aikansa haluaa käyttää. Taloprojektini on kesken, palkkatyöt on tehtävä, uusi tutkinto opiskeltavana ja koirien hyvinvointi ylläpidettävä. Kukin näistä kysyy aikaa, vaivaa, intoa ja omistautumista. 

Viime aikoina on harmittanut, että esimerkiksi tälle blogille/kotisivuille tai edes kuvien nappailulle ei ole löytynyt edellämainittuja asioita. Enhän ole omistanut tietokonettakaan kohta vuoteen ja yritän minimoida työkoneella olonkin. Sen sijaan älypuhelin sovelluksineen on löytänyt paikkansa arjessani.
Näitten pohdintojen summana tarjoankin uuden kanavan pysytellä menossa mukana. Nurinkurin 360 on julkaistu juuri Facebook-sivuna. 360 tulee tietenkin täyden ympyrän asteluvusta. Koitankin tarjota kaikenkattavan kattauksen koiraelämää siellä. Luvata voin ainakin ennennäkemätöntä kuvamateriaalia ja syyn jos toisenkin omistaa akita ;) Järjestelyllä säästän myös vähemmän koiraystävälliset toverini osalta piskipäivityksiä. Sivu on täysin julkinen eikä esim. suljettu ryhmä, joten tervetuloa seuraamaan! Blogi ja kotisivut jäävät toki elämään tuon tiheätahtisemman somen rinnalla.

Näissä tunnelmissa katseet tulevaan. Toivotan kaikille omannäköistä vuotta 2017! 





14. lokakuuta 2016

Täysin hyväntahtoinen akita-ukkoni luonnetestauksessa.

Kuten jotkut jo tietävät, Ruuti kävi loppukesästä luonnetestauksessa! Odottelin syksyn akitalehden ilmestymistä ennen kuin tänne kerron tapahtumasta sen tarkemmin. Loppupisteethän näkyvät KoiraNetissä Ruutin tiedoissa, eli ne voi vilkaista juttua lukiessaan täältä.

Akita-lehdessä 3/2016 julkaistu artikkeli:

Mikä luonnetesti?
Alun perin palveluskoirille suunniteltu luonnetesti arvioi koiran käyttäytymistä ja reaktioita tilanteissa, joissa koiran hermosto joutuu paineistetuksi. Luonnetesti on virallinen Suomen Kennelliiton testi ja testauksen suorittavat koulutetut tuomarit. Testiin osallistuvan koiran täytyy olla vähintään kaksi mutta enintään kuusi vuotta vanha. Akitan kohdalla on hyvä odottaa rauhassa koiran pääkopan kypsymistä, ennen kuin kuljettaa kippuransa testattavaksi. Koiran tulee olla myös puhdasrotuinen, rekisteröity, rokotettu ja tunnusmerkitty. Testin kokonaispisteiden skaala on -300­–300. Kokonaispistemäärä tärkeämpää on kuitenkin katsoa eri osioiden pisteytystä ja sanallisia kuvauksia saadakseen kuvan koiran luonteesta.

Koiranetin tietojen mukaan, ja Ruutin mukaan laskien, vuosien 2012–2016 välisenä aikana on luonnetestattu 17 akitaa. Rodulla ei ole rotuyhdistyksen laatimaa luonneprofiilia testitulosten vertaamiseksi ihanteeseen. Testaus kuitenkin kannattaa mielenkiinnosta omaa koiraa kohtaan. Totutuille näkemyksilleen omasta mupestaan ja uskomuksille akitasta yleensä saattaa saada aivan uuden katsontakannan!


Ruutin testauksen kulku
Testimme starttasi kesäisenä sunnuntaiaamuna päivän toisena koirakkona. Alkuhaastattelussa kyseltiin koiran senastisista elinolosuhteista ja kokemuksista. Ruttu on elänyt elonsa pääasiassa omakotitalossa, viipottaen vapaana niin omassa pihassa kuin lenkeillä päivittäin, kulkenut monessa mukana ja säästynyt epämiellyttävillä kohtaamisilta ihmisten kanssa. Kerroin sen ilmoittavan vieraista, mutta ottavan kaikki (kirjaimellisesti) avosylin vastaan. Mainitsin myös sen olevan koiristani se, joka osoittaa jonkinlaista reagointia ilotulitteisiin ja yllättäviin ääniärsykkeisiin.

Jo haastattelun aikana poika kävi hakemassa tuomarilta rapsutukset ja puheiden päätteeksi tuomari kutsui sen nimeltä paijattavaksi. Sehän Ruutille passasi! Leikkimään kepillä kanssaan tuomari ei Ruutia saanut. Tuomarin siirtäessä leikitysvastuun minulle poika noteerasi kepin jatkaen tärkeämpiä haisteluhommiaan. Täysin odotettavissa oleva toimintatapa ukolta. Uskonpa, että useimmilla akitoilla tuollaisessa tilanteessa jäävät retuutusleikit sikseen, vaikka kotioloissa voidaan yltyä riekkumaan.
Toinen haaste oli niin kutsuttu kelkka: Koiransilmin oudon näköinen hahmo kelkassaan lähestyi rämisten sorapihaa pitkin kohti meitä. Ruttu otti askeleen taemmas sivultani, siirtyi sitten taakseni, mutta loppuviimein purki tilanteen haistaen hahmoa ja ohittaen sen reippaasti. Tätä seurasi uhkaava hyökkäys, jossa toimitsija ryntäsi kohti ohjaajaa koiran ollessa lyhyessä hihnassa vierellä. Poika ei päästänyt ääntäkään ja toisti edellisessä osiossa hyväksi havainneen liikahduksen taakseni. Tässä kohdin tuli mieleen, että ei kuulu Rutun nähden hänen tehtäviinsä tuon akan suojelu :`D Erikseen on mainittava, että itse näen akitauroksen kohdalla tämän olevan hyvä asia! Testi ei testaa ohjaajan ja koiran välistä suhdetta, mutta huolestuisin, jos koirani kokisi vastuukseen minun suojelemiseni eikä päinvastoin. Mukavaksi toimitsijaksi osoittautunut hyökkääjä sai Ruutilta suutelot välittömästi äänensävynsä muututtua.

Ruuti jäi toimitsijan pideltäväksi minun siirtyessä etäämmälle luoksekutsuun. Poika lähti kutsusta verkkaisella liikkeellään suoraan minua ja seuraavaa koettelemusta kohti. Edessä oli hyppäävä haalari, mitä jo paineistettu poika ei pystynyt purkamaan vaan kiersi kohteen koko lopun testin ajan. Tämän jälkeen ohitsemme rämisi tynnyri. Sitä Ruuti kävi nuuhkaisemassa suuremmitta suostutteluitta. Sitten minut marssitettiin pimeään huoneeseen ja Ruuti jäi tuomarin pideltäväksi. Istuin pimeän varaston perällä ja Ruuti-poika päästettiin pressuovesta perääni. Mitä tekee Ruuti? Istahtaa ensimmäisenä löytämänsä ihmisen jalkoihin rapsuteltavaksi. Tuomari kannusti Ruutin uudestaan liikkeeseen ja kehotti minua kutsumaan koiraa nimeltä. Ruuti lähti pimeässä ääntäni kohden kuitenkin askeliaan oudolla alustalla varoen. Tuttu iloinen ilme ja hännänvispaus erottuivat hämärässä, kun poika emäntänsä löysi.

Tässä vaiheessa testiä kaikessa rauhassa edenneessä koirassa alkoi näkyä selkeitä väsymisen merkkejä. Vielä ennen lopun laukauksia jätin sen lyhyeen naruun seinään kiinni ja poistuin paikalta nurkan taa. Puskasta säntäsi vihainen tuomari kohti Ruutia, joka päästi hyökkääjän taputtelemaan muitta mutkitta. Ruutin maailmassa ihmiset eivät tee pahaa. Piste. Ensimmäinen laukaus pudotti Ruutin hännän. Kaksi seurannutta laukausta eivät kummemmin hätkähdyttäneet, mutta poistuimme testistä roikkuvin hännin.

Arvio
Testituloksen tuomari kiteytti ytimekkäästi: Siitäpä terapiakoiraksi! Itselleni ei tullut lainkaan yllätyksenä temperamentti-osasuorituksen tulos kohtuullisen vilkas eikä luoksepäästävyyden +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin. Jokainen Ruutin kanssa vähänkään toiminut tietää, että se on juuri näitä. Ruutin verkkaisuus ja rauhallinen olemus saivat tulosten purussa monta mainintaa, ja tämähän erottaa akitan mm. palveluskoirista. Selvää oli, että ei ukko olostaan testikentällä nauttinut paineistumisesta kuitenkaan lamaantumatta. Itselle jäi fiilis, että siinä on koirapoika, joka antaa emännän hoitaa ja keskittyy vain olemaan hyväuskoinen (tai -sydäminen) hölmö. Minun luotto-ukko.
Heipähei, hyvää iltaa! 
Ruutipoika seikkailee taas.
Lurppakorva nimen sain, korvani nääs lerputtaa.
Olen pieni Ruuti vain, urhea, lasten kanssa viihdyn ain.
Olen pieni Ruuti vain, pörheä, kaikki mua rakastaa.

11. heinäkuuta 2016

ROP & VSP

Takanapäin on kesän toinen näyttely, Kokkolan kansainvälinen sellainen.
Meitä facebookissa seurailevat tietävät jo otsikossakin esiintyvän lopputuloksen.
Koko kattaus kuuluu siis seuraavasti:
Viribus Unitis Mido Clef AVO ERI1 SA PU1 SERT CACIB ROP
Correct type, very good outline, correct head shape in good proposition, good eye-ear set. Would like little better lay of shoulder. Good top line, moves freely.
Yuki Tenshi V-Rico NUO ERI1 SA PN1 SERT CACIB VSP
Correct type, very good outline, correct head shape. Good eye-ear set. Good front, top line, angulation. Moves freely.

Tuomarikin oli kansainvälistä mallia, irlannista saapunut Gerard Cox. Thank you!
Arvostelu itsessään on melko niukka ja pitkälti samasanainen molemmilla. Mikäli ruusukkeita ei olisi meille jaeltu, olisi saattanut harmittaa hieman hmm.. persoonattomat lausunnot.

Esitin koirat itse ja kumpainenkin rakki esiintyi mittapuullani huippuhyvin! Seistä pönöttivät, olivat aseteltavissa, verkkaisia ja yhteistyöhaluisia. Kiusan häntääkään ei tarvinnut pidellä koko aikaa! Ruuti oli ravatessa hieman perässä vedettävää mallia. Tuomariherra lopuksi neuvoikin, että vauhtia saisi lisätä liikkeeseen. I know. Vauhtia ja ryhtiä. Päivä oli sen verran kuuma, että tiesin että tuo ei juokse syyttä suotta. Ja rehellisesti voin sanoa, että minun voimilla sitä ei väkisin vauhditeta. Itsekin hikeä pukkaava tuomari ymmärsi kuumuuden vaikutuksen kyllä hyvin. Cox juoksutti koirat ylipäätään perusteellisesti: niin ympäri, kolmion kuin edestakaisin hyvän kokoisessa kehässä. Ennen meitä esiintyneitä huskeja seuratessani tuomari juoksutti kilpailuluokissakin koirat erikseen toistamiseen. Cox myös kopeloi koirat huolella tunnustellen.

Huskeilta tuomari katsoi hampaat omakätisesti, mutta Ruutin kohdalla kuului käsky "show the teeth". Ja tämän perästä kysymys "is he ok to touch?" Ihan hämmennyin! Of course! Ilmeisesti tuomarilla oli kokemusta toisenmoisista akitauroksista. Kiusan kohdalla tuomari oli reippaampi, mutta esitti hampaan katsomisen myös "let's see the teeth" ja minä sen suun avasin. Suuhun vilkaisun perästä kuului "good girl" ja tarkka tunnustelu alkoi. Mukavan rauhallinen liikkeissään tämä herra, jotenkin sopiva akitalle. Kiusan kohdalla esitti lopuksi kysymyksen tämän iästä.. Kysymys lieni aiheellinen, nimittäin rop-kehän lopuksi kuului kommentti "she will beat him once she grows up!" Kommentista tuli itselle fiilis, että nyt voitti molemmat!

Koirani ovat keskenään erilaisia, molemmilla on omat vahvuutensa ja puutteensa. Minulle ei toinen ole parempi kuin toinen, ja osaksi siitä syystä on ihana kuulla muitten näkemyksiä näistä! Tiedän myös Ruutin ukkoontuvan ennen pitkää, siinä missä Kiusan kaunistuvan leidiksi.. eli Coxin sanomassa saattaa olla perää ;)

Tähän väliin pitää vielä erikseen kiittää naapuriteltasta apuun rientänyttä naista, joka pyynnöstäni tuli esittämään Kiusan roppikehään. Kiitokset! Matkaseuranani oli nimittäin siippa, jota ei ennen ole koiranäyttelyyn rehattu. Kehään pakottaminen olisi saattanut olla äkkiä liikaa.  Näyttelyssä oli ylipäätään melko hyvä henki. Niin kisailijoista kuin järjestäjistä jäi hyväntuulinen ja avulias kuva.

Palatakseni vielä Tuuri-teemaan niin tuolla kävi kyllä mielessä, että kuinka se viime kertainen on voinut käydä! Ruttu oli tuolla 2000 muun koiran keskellä lauhkea kun lammas! Ei sillä tarvinnut tuijotella muita uroita saati ollut hinkua kenenkää kimppuun tai edes liki. Ihmisille heilui häntä ja pääasiassa siellä maata pötköttettiin pitkin nurmea. Edelleen olen sitä mieltä, että noitten kanssa on ihan kiva mennä tuommoiseenkin. Varmoja ja vakaita.

Siitä tehdystä ilmoituksesta koiran vihaisesta käyttäytymisestä minulla loppuviimein olisi pari sanaa sanottavana. Niin kustu homma se oli väärän koiran tietoja myöten. Jääköön tarina toiseen kertaan, jos siihenkään. Mitäs tuosta enää! Mutta jos joskus joudutte joskus samanlaiseen tilanteeseen kumpana osapuolena tahansa niin vaatikaa faktojen tarkastamista paikan päällä ja olkaa reiluja toisillenne. Kennelliitto ei loppujen lopuksi välitä.

Tälläistä tällä kertaa! Vi ses!

14. kesäkuuta 2016

Kuvat Tuuri

Minun miljoonakoirat kuvin, olkaa hyvät:
Kuvat ©Milla Virtanen